Restok Pekka Vaitti

Pekka Vaitti

Pekka on yksi Restokin tukipilareista ja sekatyömiehistä. Hän toimii niin taustalla hallituksen puheenjohtajana ja osakkaana kuin välillä etulinjassa muun muassa laskennan, talouden ja kehittämisen tehtävissä.

Rakentamisen laatu ja työyhteisön hyvän hengen johtaminen ovat olleet aina lähellä Pekan sydäntä, jo silloin kun hän liittyi mukaan Restokin vahvuuteen vuonna 2013.

Rakentamisen lisäksi Pekkaa innostaa lentäminen. Juuri hankitun ammattilentäjäkoulutuksen lisäksi kesäisin hänet on voinut nähdä taivaalla yksimoottorisen pienkoneen ohjaimissa jo vuosia. Vapaalla aika kuluu perheen ja liikunnan parissa. Akut latautuvat pienten lasten kanssa touhutessa sekä muun muassa tennistä pelatessa, lenkkipoluilla ja kuntosalilla.

Laskenta, talous ja kehitys, osakas

Puhelinnumero: 050 3544112

Sähköpostiosoite: pekka.vaitti@restok.fi