Scandic Helsinki Aviacongress on Vantaan Veromiehen kaupunginosassa toimiva lentokenttähotelli. Kiinteistön hotelliliiketoiminta alkoi sen valmistuttua toukokuussa 1982 ja se on Vantaan vanhin hotelli. Hotellin kilpailukykyä tukevat vahvasti hotellin sijainti sekä palvelut. Scandic tarjoaa yritysasiakkailleen 38 huippuluokan kokous- sekä konferenssitilaa, joista suurin yltää kapasiteetiltaan jopa 650 henkeen. Aviacongress sijaitsee kahden kilometrin päässä Helsinki-Vantaan lentokentältä joten palvelut, kuten aikainen aamiainen sekä lentokenttäkuljetus, ovat hyvin tärkeitä tietyn segmentin asiakkaille.
Ainutlaatuinen urakka-aika
Scandicin hankkeen tavoitteena oli nykyaikaistaa kokouskeskuksen ilme sekä uudistaa esitystekniikka vastaamaan nykyajan tarpeita ja vaatimuksia. Toinen merkittävä tavoite oli kokonaisuuden eheyttäminen, nimittäin hotellipuolen uudistuksesta oli kulunut huomattavasti lyhyempi aika kuin kokous- ja tapahtumapuolen. Mikä urakasta teki haastavan, oli se että hanke toteutettiin heinäkuussa, keskellä vilkkainta lomakuukautta. Syy oli tähän yksinkertainen, heinäkuu oli ainoa ajankohta, jolloin hanke voitiin toteuttaa ilman että sillä on vaikutusta liiketoimintaan. Uudistetut tilat tulivat siis hyvissä ajoin valmiiksi syksyn kokous- ja tapahtumakautta ajatellen. Restokin osuus urakkasisällöstä oli pintojen uudistaminen sekä esitystekniikan asennusvalmiuden varmistaminen. Kaiken kaikkiaan Aviacongressissa uusittiin 3000 neliömetrin edestä lattiamattoja kolmessa kerroksessa, maalattiin aulojen seiniä useassa kerroksessa, vaihdettiin sekä lisättiin valaisimia, uusittiin kalusteita, vaihdettiin wc-tiloihin allaskalusteita sekä uudistettiin vastaanottotiskejä. Restokin täytyi valmistautua tiukan aikataulun urakkaan jo hyvissä ajoin, jotta työn kimppuun päästiin heti urakan alettua. Toukokuussa työmaanjohto aloitti projektin suunnittelun yhdessä aliurakoitsijoiden kanssa, sekä suoritti materiaalitilaukset ja varmisti niiden logistisen aikataulutuksen. Työntekijöiden kanssa kesälomat järjesteltiin siten, että heinäkuussa projektin pariin saatiin ammattitaitoiset tekijät. Kun heinäkuu iski, urakka aloitettiin ryminällä. Tämänkaltaisessa urakassa ei kannata mitään jättää viimetinkaan, vaan on parempi liikkua huomattavasti aikataulua edellä, jotta mahdollisiin muuttujiin voidaan reagoida ajoissa. Restok onnistui tässä erinomaisesti, ja viimeiselle viikolle saatiin tarvittavaa pelivaraa, jonka ansiosta lopputuloksesta saatiin asiakkaan toiveiden mukainen, ja mikä tärkeintä, aikataulussa.
Ammattitaidolla läpi tiukan aikataulun
Projektin aikataulutus oli kilpailutuksen aloituksesta hankkeen aina valmistumispäivään asti haastava, ja iso osa työstä tehtiin jo ennen työmaan aloitusta. Scandicin puolelta projektipäällikkönä toiminut Virpi Saarinen kertoo hankkeen ensiaskelista näin: ”Kilpailutus- ja neuvottelukierrokset tehtiin nopeassa tahdissa, ja ne etenivät Restokin kanssa sujuvasti sekä mutkattomasti. Neuvotteluiden aikana Restok teki upeaa työtä yllätyksien välttämiseksi urakka-aikana, niin itse rakentamisen osalta, kuin sitä kautta kustannuksissa. Tämä auttoi molempia osapuolia kuljettamaan itse projektin tehokkaasti sekä sujuvasti läpi. Neuvotteluvaiheen hyvä yhteistyöhenki loi luottamuksen urakoitsijavalinnasta, ja saavutimme tehokkaasti molempia osapuolia tukevan sopimusmallin.”
Työmaan aloituksen kohdalla aikaa ei ollut hukattavana, ja Virpi Saarinen kuvailee heinäkuun toimintaa Restokin osalta näin: ”Itse toteutuksessa yhteistyö työmaan kanssa oli mutkatonta, inhimillistä ja erityisen ammattitaitoista. Työskentely eteni järjestelmällisesti ja kommunikointi niin, itseeni projektipäällikkönä, kuin työmaan rinnalla toimineen hotelliosan edustajiin oli aktiivista. Haluan esittää kiitoksen Restokin tiimille upeasta yhteistyöstä sekä hyvistä aliurakoitsijavalinnoista.”