Restokin yritystarina

Vuonna 2009 perustettu Restok on alusta lähtien panostanut korjausrakentamisessa ja muutostöissä parhaaseen osaamiseen, hyvään aikataulun hallintaan ja tarkkaan projektien johtamiseen. Restoklaisten ajattelussa laatu syntyy, kun oikeat ihmiset tekevät oikeita asioita, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Vuonna 2013 Pekka Vaitti hyppäsi Restokin ohjaimiin ja lähti kasvattamaan silloin vielä pientä yritystä selvästi isommaksi pääurakoitsijaksi. Vuonna 2017 mukaan tuli liiketoimintajohtajaksi Jouni Järvenpää tuomaan kokemusta isomman korjausrakentamisyhtiön johtamisesta sekä Lean-rakentamisesta. Vuoden 2019 alussa Järvenpää siirtyi liiketoimintajohtajan paikalta Restokin ruoriin toimitusjohtajaksi.

Vuonna 2017 Restokissa alkoi intensiivinen Lean-rakentamisen menetelmien ja työvälineiden kehittäminen ja koulutus. Restok kasvoi Lean-rakentamisen edelläkävijäksi Suomessa ja meidät onkin kutsuttu useamman kerran rakennusalan johtavat toimijat kokoavaan Lean Construction Institute Finlandin seminaaritapahtumaan kertomaan kehittämistoiminnastamme. 

Markkinoilla Restokin ainutlaatuinen tapa, Restok Way, on otettu hyvin vastaan. Asiakkaamme kertovat meistä esimerkiksi näin: “Paras aikatauluhallinta ja siisteimmät työmaat” ja näin: “Restok on rakennusalan edistyneimpiä Leanin soveltajia”. 

Restok Way yhdistää jatkuvan toiminnan kehittämisen ja avoimen vuorovaikutuksellisen johtamisen hyvään palveluun ja laadukkaaseen rakentamiseen. Tämän yhdistelmän ansiosta Restokin projekteissa vastaan tulevat haasteet ovat usein aiemmin tiedossa ja niihin on enemmän aikaa löytää yhdessä parempia ratkaisuja. Mahdolliset ongelmat ratkotaan yhdessä asiakkaan ja projektitiimin kanssa ilman turhia riitoja ja YSE-sopimukseen nojaamista. Lean-rakentaminen tekee korjausrakentamisesta asiakkailleen mahdollisimman selkeää ja helppoa.

Asiakkaat ovatkin tykästyneet Restokin tapaan toimia, sillä kun Restokin liikevaihto oli vuonna 2016 vielä noin 5 miljoonaa euroa, vuonna 2019 liikevaihto oli jo yli 16 miljoonaa euroa.

Restokin tapa panostaa laatuun, Lean-rakentamiseen ja sen kehittämiseen jatkuu. Me restoklaiset haluamme tarjota asiakkaillemme markkinoiden parasta muutososaamista, projektien johtamista ja aikataulujen hallintaa. Hyvän tiimin kanssa on erinomaista jatkaa Restokin tarinaa 2020-luvulla.

PS.
Tuemme kummina uudenlaista vanhuspalvelu Gubbea, joka pitää ikäihmisen aktiivisena ja samalla luo merkityksellistä työtä nuorille. Tue sinäkin!